Joskus iskee se yksinäisyys... Ei oo ketään, ei mitään ja oon maailman yksinäisin ihminen koko maailmassa.... Siitä tulee parin kuukauden päästä 3 vuotta kun erosta tuli totta. Ja mä oon edelleen yksin. Ei sillä etteikö yritystä ja säätöä olisi ollut mut ne on kaikki vääriä. Missä ne oikeet on, hä? Mä haen ja etsin, yritän ja kokeilen, uskon ja petyn taas. Ei ketään mua varten missään... Mä haluan jo sen ihmisen. Sen ihmisen kenen kanssa voi jakaa kaiken, joka on läsnä, rakastaa ja hyväksyy. Voi käpertyä kainaloon ja jakaa kaikki huolet ja murheet. Sen joka tekee tästä kaikesta elämisen arvoista... Voisitko jo tulla???

Kun lapset on kotona on helpompi olla. On sutinaa ja ohjelmaa, ei ehdi muuta kaipaamaan kuin hetkittäin. Mut nää lapsivapaat... nyt jäi toi isoin kotiin ku ei jaksanut lähteä mut on taas aikaa märehtiä...

Nyt on kolmas adventti. Sen kunniaksi taidan suunnata Taulumäelle Jumalanpalvelukseen. Mä en tykkää käydä niissä ku itken koko ajan kirkossa, oon tällanen herkkis. Mut tänään käyn silti kokeileen.