Mistä se syntyy, mitä se on... Joulumieli. Sitä oli aikaa tänä vuonna pähkiä. Olin yksin kylpylässä ja löysin itsestäni uusia ulottuvuuksia. Jouluaattona hain pitsan ja söin sen huoneessa. Jouluaterialle menin kello 18.30. Samaan pöytään oli istutettu toinen yksinäinen. Kohteliaasti vaihdoimme muutaman sanan ja ruuan jälkeen hyvästelimme ja toivotimme toisillemme hyvää joulua. Muun ajan maksain huoneessa, luin kirjoja, katsoin telkusta joululaulu-konsertteja ja ihmettelin elämää. Hymyilin yksin. Ajattelin olevani ihan hullu, tahtoa nyt jouluna olla yksin. Ja mietin kuinka minut tuomittaisiin maailman itsekkäimmäksi ihmiseksi, jos kertoisin, että tämä joulu on yksi elämäni parhaista. :) Olin epäsosiaalinen mölli ja se tuntui hyvältä.

 

Yöllä menin kynttilöiden valaisemaan kylpylään uimaan. Ulkoaltaassa ei tarennut muut eli sieltä löysin kaipaamaani rauhaa. Pikkupakkasessa vesi höyrysi, yö oli pimeä, vain ulkoroihut valaisivat. Kun pysyi liikkeessä niin tarkeni.Oli hiljaista ja rauhallista. Vain minä, musta taivas, tähdet ja ulkoroihut. Höyrysaunassa ei muita ollut, siellä viihdyin pitkään. Mietin jouluja, menneitä ja tulevia. Mitä niiltä tahdon, mitä elämältäni tahdon.

 

Joulupäivänä kello herätti 6.30, koska tahdoin mukaan kirkkoon. Bussissa enkä kirkossa puhunut kellekkään, nautin vaan sanasta ja joulun sanomasta ja ihmeestä. Hartaus kosketti.

 

Kirkon jälkeen kävin lenkillä ja nukuin parin tunnin päikkärit. Iltapäivällä osallistuin zumbaan. Vetäjä oli hauska ja zumba mukaansa tempaava. Hymyilin ja nauroin alusta loppuun, hiki vaan virtasi. Ja sit päälle kylpylää... Ulkoallasta, höyrysaunaa... En tainnut puhua koko päivänä kuin pari sanaa jumppa-ohjaajalle ja kiitokset tarjoilijalle. Illalla katselin telkusta Juha Tapion haastattelua ja itkinkin vähän. Mä niin arvostan sitä miestä ja hänen ajatuksiaan. Siitä huokuu nöyryys ja auttamisenhalu... jotenkin liikuttavaa. Ehkä joulupäivänä alkoi pikkasen enemmän koti-ikävä ja yksinäisyyskin vaivata. Lapset oli paljon mielessä. Mut kyl mä vannoin ja lupasin itselleni et useammin tulevaisuudessa otan aikaa ihan itselleni ja kuuntelen sisintäni.

 

Tänään sit aamupalan ja vesijumpan jälkeen oli aika lähteä kotiin. Taas oli sekavat fiilikset, olisi ollut ihana jäädä paratiisiin, mutta toisaalta odotin jo näkeväni tyttöset.

 

Mä mietin tosi paljon sitä Joulumieltä ja sitä mitä se on. Mitä ilman ei joulu tulisi? Vai tulisiko se jokatapauksessa...? Joulumieli voi tulla myös ilman rakkaita ja läheisiä. Mun joulumieleni taisi tänä vuonna koostua rauhasta, levosta ja siitä Joulun Sanomasta. Ehkä ne ovat kuitenkin tärkeämpiä kuin kiire, suorittaminen, stressi. Tärkeintä minulle onkin osata pysähtyä kuuntelemaan itseään ja etsimään sitä miksi me joulua vietämme.

 

Ja jos tämä joulu jotain muutti niin sitä, että yksinolo ei pelota enää kuten ennen. Ei kotona voi olla koskaan sillä tavalla yksin vaikka ei muita kotona olisikaan. Yksinolo oli ihan toisella lailla käsinkosketeltavaa tuolla vieraalla reviirillä ja ilman tuttuja rutiineja. Kyllä kannatti.